Itsenäisyys
Itsenäisyytemme on rakentunut askel kerrallaan, sukupolvelta toiselle.
Historian saranakohdissa olemme aina uskaltaneet tehdä sen, mikä on isänmaamme kannalta ollut paras ratkaisu. Helppoa se ei ole aina ollut.
Vuonna 1809 se merkitsi autonomiaa. Rakensimme omat instituutiomme. Taide, kieli ja kulttuuri loi pohjan. Rakensimme itsenäisyyttämme autonomian kautta. Halusimme olla suomalaisia, itsenäisiä.
Vuonna 1917 se oli valtiollista itsenäisyyttä. Itsenäisyysjulistus vaati rohkeutta. Emme lähteneet tyhjästä. Olimme sukupolvien ajan rakentaneet pohjaa itsenäiselle Suomelle. Vuoden 1918 kaltaista jakautumista emme halua enää koskaan kokea uudestaan.
Vuosina 1939-1944 taistelimme itsänäisyytemme puolesta jakamattomana kansakuntana. Hyväksyimme rauhan ehdot, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Korvasimme minkä korvata piti. Rakensimme maamme uudestaan, itsenäisenä Suomena.
Vuonna 1991 vapauduimme niistä kahleista, jotka olivat estäneet meitä itsenäisesti päättämästä mihin koimme kuuluvamme ja mihin halusimme kuulua, eli länteen. Muutama vuosi sen jälkeen liityimme Euroopan unioniin, koska se oli arvoyhteisö, jonka kanssa halusimme suvereniteettiamme jakaa.
Vuonna 2017 juhlimme itsenäistä 100-vuotiasta taivaltamme ylpeänä, ja syystä. Olemme muutamassa sukupolvessa nousseet vaatimattomista olosuhteista yhdeksi maailman parhaista maasta syntyä ja elää. Maaksi, jossa valtaosalla on hyvä olla ja asua. Historia on osoittanut, että yhdessä selviämme vaikeistakin paikoista. Ja tiedämme, että parantaa voi aina.
Vuonna 2022 näimme, mitä hyökkäys itsenäisyyttä vastaan pahimmillaan merkitsee. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on todiste siitä, että itsenäisyys ei ole koskaan itsestäänselvyys. Onneksi me emme koskaan enää ole yksin sitä puolustamassa.
Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille.
Önskar alla en lugn och trevlig självständighetsdag.
🐦🔗: https://nitter.cz/alexstubb/status/1732447091874508918#m
[2023-12-06 17:09 UTC]